Kuukauden kuva
Mainokset

Feelishing - fishing with feeling
Feelishing on vapaa-ajankalastuksen filosofia, jonka keskeisenä tavoitteena on hyvä fiilis. Sen nimi muodostuu englanninkielen sanoista feeling (mieliala, tunne, tunnelma) ja fishing (kalastus).
Feelishing on vapaamuotoinen ajattelutapa, jossa on mahdollisimman vähän sääntöjä. Feelishingin keskeinen periaate on, että kalastusharrastuksen pitää olla kivaa ja rentouttavaa. Harrastamisesta ei saisi tulla stressiä eikä pahaa mieltä.
Feelishing toteutuu parhaiten, kun välttää huonoa fiilistä, jota aiheuttavat muun muassa kilpaileminen ja saalistavoitteet. Kun kalastaa vain omaksi huvikseen, kalastaminen on kivaa ja silti saa parhaimmillaan mukavasti kaloja.
Feelishing ei ole vain pienten kalojen kalastamista tai huonosti kalastamista. Rennosti harrastukseensa suhtautuva saattaa saada yhtä paljon isoja kaloja kuin joku toinenkin, mutta ilman paineita niiden saamisesta. Isot kalat ovat feelishingin harrastajalle mukavaa bonusta. Feelishingissä jokainen kala on saamisen arvoinen.
Feelishing on myös suvaitsevaisuutta. Yksi voi vapauttaa kalansa, toinen ottaa niitä ruoaksi. Feelishing on kohtuutta ja maalaisjärkeä. Saalista kohdellaan asiallisesti ja otetaan kohtuudella – äärimmäisyyksiä välttäen.

